Veden laatu

Veden laadun kehittyminen jokialueilla

Luontaisesti Vantaanjoen vesi on maaperästä johtuen ruskeavetistä ja sateisina aikoina saviseksi samentunutta. Eniten saven värjäämää vesi on Vantaanjoen pääuoman alaosassa, Luhtajoen-Lepsämänjoen alueella ja Palojoessa. Keravanjoen latva-alueilla ja Kytäjoen alueella on paljon turvemaita ja humus tummentaa jokien vedet ajoittain erittäin ruskeiksi. Savisameus näillä alueilla on vähäistä ja jokien yleisilme siten kirkkaampi.

Varhaisimpia tietoja Vantaanjoen vedenlaadusta on vedenhankinnan alkuajoilta. Vuonna 1898 vedenlaatua kuvattiin seuraavasti: "Se on aivan hajutonta, ja lämpimän sään vallitessa voi sen antaa seistä viikkomääriä sen joutumatta käymistilaan, että tämä vesi ei ainoastaan ole melkoisesti puhtaampaa ja parempaa kuin suurin osa Helsingin kaivoista saatu vesi, vaan myöskin, että sillä on useimmat niistä ominaisuuksista, joita vaaditaan, jotta vettä yleensä voidaan pitää hyvänä." Suoritettujen kemiallisten, fysikaalisten ja bakteriologisten tutkimusten nojalla mainittiin annetussa lausunnossa vielä: "Helsingin kunta totisesti voi pitää itseään onnellisena, kun sillä on käytettävissään sellaista vesijohtovettä, jota Vantaanjoki sille tarjoaa."

Vantaanjoen ja sen sivuhaarojen veden laadun kehityksestä on yhtäjaksoista tietoa vuodesta 1910 alkaen. Sitä on tuottanut Helsingin kaupungin vesilaitos. Jokiveden likaantumisen tutkimiseen on vuosien saatossa käytetty useita erilaisia määritysmenetelmiä ja tietojen yhdistäminen eri vuosikymmeniltä on hyvinkin haastavaa. 1965 ilmestyneessä raportissa Selvitys Vantaanjoen vesistöstä, julkaisu nro 2, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry, on tutkittu jokiveden johtokyvyn muuttumista vuosina 1910-1960. Tulosten perusteella johtokyvyn vaihtelu oli ensimmäisinä vuosikymmeninä melko vähäistä, mutta arvot alkoivat selvästi kohota 1930-luvun jälkipuoliskolla. 1960-luvulle tultaessa pitoisuustaso oli kohonnut lähes kolminkertaiseksi. Syynä tähän pidettiin asutuksen, teollisuuden ja maatalouden jätevesiä.

1960-luvun alkupuolen vedenlaadusta antaa käsityksen yhteenveto: "Yhteenvetona Vantaanjoen vesistön vedenlaatua koskevasta asiasta voidaan todeta, että jätevesien aiheuttama likaantuminen on huonontanut veden laatua tuntuvasti miltei koko vesistön alueella. Eräitten sivujokien vedenlaatu on vähävetisenä aikana pitkiltä matkoilta huonontunut lähes viemäriveden tasolle. Likaantuminen on kahden viimeisen vuosikymmenen aikana kiihtynyt huomattavasti, eikä merkkejä likaantumisen pysähtymisestä ole havaittavissa. Veden likaantumisesta aiheutuneet biologisen elämän häiriötilat vesistössä ovat tuntuvasti lisääntyneet. Ajankohdan tulosten perusteella etenkin hitaasti virtaavissa uoman osissa veden happivajaus oli talviaikaan suuri ja kesäaikana leväkukinnat merkittäviä."

1980 tehdyssä veden laadun kehityksen arvioinnissa todettiin pitkällä aikavälillä tapahtuneen myönteistä kehitystä (Vantaanjoen yhteistarkkailu, vuosiyhteenveto 1980). Ajankohdan fosforipitoisuus edusti 1960-luvun puolivälistä alkavan havaintosarjan parasta tilannetta ja pitoisuus oli noin puolet pahimman tilanteen arvoista. Happitilanne oli tärkeimmillä alueilla kaloille riittävä. Laaja vähähappinen alue vallitsi välillä Riihimäki-Nukarinkoski. Vedenhankinnalle haitallisten sinilevien määrä vähentyi 1970-luvulla.

Jokivesien laadun nykytila

Viime vuosikymmeninä jokeen kohdistuva kuormitus on vähentynyt ja vesistön tila kohentunut. Vantaanjoen ekologinen tila on nyt tyydyttävä. Kytäjoen alueella ja Keravanjoen yläjuoksulla on saavutettu hyvä ekologinen tila (kuva 1).

Kuva 1. Vantaanjoen pääuoman, sivu-uomien ja järvien ekologisen tilan luokittelu (Uudenmaan ELY-keskus 2019).

Hyvän ekologisen tilan ylläpitäminen ja saavuttaminen edellyttää edelleen kuormituksen vähentämistä. Jos kokonaisfosforipitoisuuden vuosimediaani saadaan tasolle 60 µg/l myös jokien alajuoksuilla, uskotaan, että hyvän ekologisen tilan saavuttaminen on mahdollista myös alajuoksuilla.

Hydrologisten olosuhteiden vaikutus jokivesien kokonaisfosforipitoisuuksiin on suuri, mutta kuormituksessa tapahtuvia muutoksia saadaan esiin säännöllisellä vedenlaadun seurannalla.

Oikealla sivupalkissa olevat kuvat kertovat viimeisten vuosikymmenten tilanteesta. Laatikko-janakaavioissa on kuvattu kokonaisfosforipitoisuuden jakaumaa vuosittain otetuissa vesinäytteissä. Kuvion laatikko sisältää puolet vuoden havainnoista ja arvojen mediaani on merkitty laatikon poikki kulkevalla viivalla. Jana ulottuu laatikon ylä- ja alapuolelle ääriarvoihin ja poikkeuksellisen arvot esitetään erillisinä pisteinä. Ne kuvaavat usein tulva-ajan korkeita pitoisuuksia. Kaavioissa jatkuva viiva kuvaa vuosikeskiarvoja.

Vantaanjoen keski- ja alajuoksulla kokonaisfosforin keskiarvot ovat olleet lievästi laskusuunnassa (kuva 2 ja kuva 3). Keravanjoessa matalimmat fosforipitoisuudet ovat viime vuosilta (kuva 4 ja kuva 5). Jätevesien käsittelyn tehostuminen on laskenut Luhtajoen fosforipitoisuutta (kuva 6) ja hajakuormitusvaltaisen Lepsämänjoen alueella fosforipitoisuudet ovat olleet laskusuunnassa (kuva 7).